tiistai 23. joulukuuta 2014

Aatonaattona Villa Solkelassa

Villa Solkela on pukeutunut tänä jouluna punaiseen. Jouluvalmistelut ovat valmiina ja aatonaaton suklaaherkkupöytä katettuna. Lämmintä joulumieltä jokaiselle!









Vaiti metsä on, alla jään kaikki elämä makaa, koski kuohuvi yksinään, humuten metsän takaa. Tonttu puoleksi unissaan ajan virtaa on kuulevinaan, tuumii, minne se vienee, missä sen lähde lienee (Rydberg).

maanantai 17. marraskuuta 2014

Joulupipareiden taikaa ja aikaa

Joulupiparit on mukava leipoa ajoissa sillä ne säilyvät hyvin vaikkapa lasipurkissa, ellei herkkusuut sitten syö niitä ennen joulua ja siitä syystä loppuisivat ennen aikojaan :)



Solkelan joulupiparit
 
2dl siirappia
2rkl kanelia
2tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1tl pomeranssinkuorta
1/tl maustepippuria
200g voita
3dl sokeria
1kpl muna
2dl kuohukermaa
1rkl ruokasoodaa
11dl vehnäjauhoja
 
Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa. vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita keskenään jäähtynyt siirappi-mausteseos, voi-sokeri-munavaahto ja jauhosoodaseos. Anna taikinan maustua ja kovettua kylmässä pari päivää.

Jaa taikina muutamaan palaan. Kauli vehnäjauhoilla jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi. Ota levystä muotilla pipareita ja nosta metallilastalla leivinpaperille pellille.

Paista 200 asteessa noin 5minuuttia

Vinkki! Tarkista, että mausteiden maku on säilynyt. Huomioi mausteiden viimeiset käyttöpäivät ja tarkista, että  purkit tai pussit ovat olleet hyvin suljettuna.  Mausteissa on pipareiden maun salaisuus.

Halutessasi voit koristella piparit sokerivesikuorrutteella.
2dl tomusokeria
1 1/5rkl vettä, jossa mukana tilkka sitruunanmehua, joka pitää kuorrutteen valkoisena.


Joulunodotuksen aikaa  ja taikaa toivoo, Terhi













torstai 30. lokakuuta 2014

Elämän suola


Hyvä ruoka voi olla meistä useammallekin elämän suola. Tänään täytin suolapurkkeja ja pohdin enemmänkin suolan merkitystä. Suolaa tulee käyttää taidolla, mielestäni on väliä myös sillä, mitä suolaa milloinkin käyttää ruuanvalmistuksessa. 




Tässä arabian piippuleimatussa purkissa lukee mantelia, mutta meillä siinä on pidetty aina ruokasuolaa, jota käytetään jokapäiväisessä ruuanvalmistuksessa. Jodioitua ruokasuolaa ei pidä unohtaa, sillä se estää kilpirauhasen liikakasvun, muutoin jodia saa huonosti ruuasta tai muista suolatuotteista paitsi, nimenomaan jodioidusta suolasta.



Sormisuolaa säilytetään meillä viskilasissa. Mielestäni sormisuola on lumihiutalemaisen kaunista, joka on parhaimmillaan jo valmiiseen ruokaa lisättynä, jolloinka se myös koristaa ruoka-annosta. Merisuola on myös suosikkisuolani ja se on parasta nimenomaan tuoreiden kalojen suolaamiseen. Mutta muistakaa, suolaa kohtuudella :)







sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Keittokirjojen tarinaa

Keitto-ja ruokakirjat ovat ihania ja niitä on vuosien saatossa kertynyt useita. En enää kerää niitä, mutta luen ja katselen mieluusti. Vaikka ohjeen kuin ohjeen löytääkin nykyään näppärästi netistä, keittokirjaa ei silti voita mikään.





Tänään siivosin keittiössä olevan keittokirjahyllyn ja 
nappasin muutaman kirjan selailtavaksi. Vanhin perinteinen kotiruokakirjani on vuodelta 1946. Kotiruoka-keittokirja kotia ja koulua varten, kuten kannessa sanotaan.



Keittokirjojen paikka on keittiössä. Meillä niille löytyy oma hyllykkö työtason alta alalaatikostojen välistä. Hyllykkö antaa ilmettä keittiöön ja kirjat ovat helposti saatavilla. Röpö-koira makoilee mielellään keittiössä, sillä koskaan ei voi tietää milloin makupala tipahtaa lattialle.


Erityisen mielenkiintoisia ovat tällä hetkellä mielestäni 80-luvulla tehdyt keittokirjat. Tämä wsoy:n Kotoinen pitopöytä on vuodelta 1981. Kirjassa on upeita kattauskuvia ja selkeitä ohjeita, joissa suomalainen makumaailma on parhaimmillaan.






Lukunautintoja keittokirjojen parissa, toivottelee Terhi







sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Yläaulan uudistuksia

Kaunis syksy on parhaimmillaan. Kesän jälkeen kotona katse siirtyy ulkoa sisätiloihin, jossa vietetään enemmän aikaakin. Olen tehnyt pari uutta hankintaa, jotka ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa.



Baby rocket jakkara on ollut hankintalistalla pitkään, nimenomaan punaisena ja tässä se nyt vihdoin on. Sopii loistavasti myös pianotuoliksi esikoiselle, joka mielellään istuu uudella jakkaralla ja harjoittelee soittoläksyään.







Kolmioverhot koristaa yläaulan ikkunaa. Tässä tilassa koira viihtyy ja nukkuu yönsä, eli siitä syystä verhoihin valittiin koirateema. Verhot ompelin itse paikallisesta kangaskaupasta hankituista kankaista. Kyllä Röpö koiran kelpaa asustella uudistetussa aulassa :) 


Ihanaa syksyä toivottelee Terhi


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Päivänkakkaran rakkaus

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...



Päivänkakkara oikein houkuttelee tekemään vanhoja loruja jos haluaa tarkistaa rakastaako se mielitietty vai eikö rakasta. Jos kumppani on vielä haussa voi päivänkakkaralta leikkimielisesti kysyä minkähänlainen mies sieltä olisi tulossa :)



Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas, keppikerjäläinen.

Lorua luetaan niin kauan, kunnes viimeisen terälehden kohdalla sanottu sana kuvaa tulevaa puolisoa.




Rakkaudenmaljat koristellaan luonnollisesti päivänkakkaroilla. Mökillä ollaan ja kilistellään Castillo Perlada Cavalla. Koristeeksi laitetaan aina kun mahdollista myös ahomansikat.

Kesänautintoja toivottelee Terhi








sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Grillijuhlien herkkuja

Villa Solkelassa vietettiin perinteisiä grillijuhlia sukulaisille, jotka on pidetty joka kesä vuodesta 2005 lähtien.


Alkuun shampanjaa ja mansikoita. Nämä lasit tarjottiin emännälle ja kahdelle ensimmäiselle vieraalle, jotka avustivat myös juhlien järjestämisessä. He tiesivät, että kannattaa tulla ajoissa :)




Pääruokana tarjottiin burgerit. Kaikki itse tehtyä, pihvit suoraan grillistä, lisukkeena kaalisalaattia, oman maan lehtisalaattia, porkkanaa ja tomaattia, sekä tietenkin sipulia, suolakurkkua ja majoneesikastiketta. Lapset askartelivat tikkuliput, jotka pitivät burgerit kasassa.




Joka kesäisenä kahviherkkuna tarjoan sukujuhlilla aina britakakkua, joka tänä kesänä oli raparperi-mansikka brita. Valmistan pohjan Valion ohjeen mukaan 1.5 kertaisena, täytteen ja koristelun kehittelen aina itse. Tässä kakussa täytteenä on kuohukermaa, rahkaa, itse keitettyä raparperihilloa, sokeria ja vaniljasokeria. Päällä koristeena tuoreita luomumansikoita ja orvokinkukkia.

 
 
Sukulaiset odottavat aina innolla tarjottavia herkkuja sekä britakakun makua. Makoisiin suihin menivät herkut tänäkin kesänä.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mökillä paistaa aurinko

Tervehdys täältä Saimaan rannalta. Tänä kesänä mökillä on pääasiassa rentouduttu. Pienistä sadekuuroista huolimatta aurinko lämmittää ja olemme voineet nauttia kalastamisesta, uimisesta ja kauniista luonnosta.






Tässä muutamia kuvia mökin pihalta kuvattuna.

Lomaterveisin Terhi





maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lomalla Sidessä

Muutamia lomakuvia Turkin Sidestä jossa olimme juhannusviikolla. Lämpöä riitti yli 30 astetta jokaiselle päivälle. Nyt kun vielä lämpö saapuisi kotosuomeenkin. Matkakohde valikoitui sillä perusteella, että kotikentältä Vaasasta oli suora lento kohteeseen.




 
Sensatore Resort Side oli loistava hotelli, hyvä palvelu ja erinomainen ruoka.



Sidessä pääsi tutustumaan myös antiikin aikaan, kuvassa Apollon temppeli.
 
Lomaterveisin Terhi




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kotimaisemia




Sininen vesi kimmeltää Vaasan Mansikkasaaressa. Vaasa on kaunis merellinen kaupunki, kotikaupunki :)






Tuolla lupiinien takana virtaa Kyrönjoki. Sen pituus on 200km. Kyrönjoen viljelylakeudet on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Kyrönjoki virtaa kauneimmillaan Ilmajoen, Ylistaron, Isonkyrön ja Vähänkyrön läpi.


 
 

Pohjalaistalot kuuluvat maisemaan Kyrönjoen rantamilla. Onneksi taloja on saneerattu ja niissä edelleen asutaan. Me olemme viihtyneet hyvin omassa pohjalaistalossamme Villa Solkelassa.





Muutamia vanhoja tuulimyllyjä löytyy vielä Pohjanmaalta. Kuvassa tuulimylly Vähänkyrön Saarenpäässä.





Juhannusruusu on kaunis ja makeasti tuoksuva pensas. Mielestäni kaunein ruusu, joka sopii erinomaisesti suomalaiseen maisemaan. Suomenruusuksikin kutsuttu kukka koristaa myös meidän pihapiiriämme.

Lämpöiset kesäterveiset juhannusruusujen kera :)




perjantai 30. toukokuuta 2014

Omenan kukkia ja mansikoita

Kesä on jo täällä ja mansikka sulaa suussa.





Tätä ihanaa limemansikkakakkua nautin tänään jälkiruuaksi ravintola Strampenilla Vaasassa, perinteisellä kevään päätöslounaalla. Ravintola on huvilamainen rakennus meren rannalla, jossa kannattaa poiketa syömässä tai terassilla ja nauttia merestä sekä upeasta maisemasta.

Joten kotiinkin oli ostettava tuoreita suomalaisia mansikoita, maistuivat ne niin hyviltä nyt jo toukokuussa. Mansikat katosivat lasten suihin sukkelaan :)


Kuva vielä upeista omenapuunkukista sateen jälkeen.      Syksyllä nähdään minkälainen sato saadaan. Sitä ennen kuitenkin ihana pitkä kesä tulossa. Lämmintä mieltä ja hyvää kesää kaikille!




maanantai 13. tammikuuta 2014

Orkidea

 

Orkidea on kaunis kukka, jonka kastelu saatetaan kokea haastelliseksi. Kukan kasteluväli saattaa olla 1 - 2 vko lajikkeesta riippuen. Kukka on hyvä sijoittaa vedottomaan paikkaan ikkunalle, ei suoraan auringonvaloon.

Tässä kuvassa taustalla tunnelmaa on luomassa körttipariskunta tyttärensä kanssa.

Mukavaa talven aikaa!

torstai 2. tammikuuta 2014

Joulukuusi

Meidän joulukuusi on aito tuuhea vihreä kuusi joka haetaan itse metsästä. Kuusi riisutaan viimeistään loppiaisena vaikka perinteisesti joulukuusihan voisi koristaa kotia Nuutinpäivään saakka.

Kuusen koristeet tuovat mieleen muistoja joita on mukava kertoa lapsille kuusta koristellessa tai koristeita riisuessa pois kuusesta.


Suurin osa kuusemme koristeista (joita on runsaasti) on hankittu ulkomailta, niistä ihanista joulukaupoista, joihin matkoilla törmää. Tämä lumiukko on pienestä Elyn kaivoskaupungista jostakin päin Pohjois-Amerikkaa.


Tämä puolestaan on tarttunut mukaan Berliinistä joulumarkkinoilta.



Harrodsista oli myös ostettava kuusenpallo :)
Nyt nämä ja muut koristeet pakataan vuodeksi pois ja ensivuonna muistellaan jälleen joulukuusen koristeiden tarinaa.

Hyvää uutta vuotta 2014, toivoo Terhi